Arkisto: Kaartilankosken koulun tapahtumat

Kaartilankosken koulu kyläläisille

Lauantaina 14. heinäkuuta 2007

Valtuusto hyväksyi Kaartilankosken koulun myymisen kyläläisille kylätaloksi, päätös ehdollinen ja riippuu koulun kohtalosta.

Valitus Kaartilankosken koulun lakkauttamisesta

Tiistaina 10. heinäkuuta 2007

Kaartilankosken koulun lakkauttamisesta tehtiin neljä valitusta. Valitukset eivät ole olleeet julkisesti nähtävillä esimerkiksi valtuuston esityslistalla ja kunnanhallituksen ja valtuuston käsitellessä valituksia valitusten liitteitä ei oltu jaettu luottamushenkilöille, mistä valitusten tekijät ovat aika tyrmistyneitä. Valitus oli hetken aikaa täällä nähtävänä, mutta asiahan on nyt Kuopion hallinto-oikeuden tutkittavana, joten odotellaan päätöstä. Asiakirjoihin voi tutustua kunnanvirastossa.

Kouluverkko valtuustossa

Maanantaina 9. huhtikuuta 2007

Valtuusto käsittelee kouluverkkoa ke 11.4. ja päättää kyläkoulujen kohtalosta. Esityslistaan ja asiaan käsittelyyn voi tutustua http://62.78.102.36/dynasty/sulkava/cgi/DFRAME.PHP, valtuuston esityslista 11.4. § 34. Toivotaan, että hankkeessa tehty työ ei ole mennyt hukkaan. Olemme saaneet kylille uusia asukkaita ja kiinnostusta kylillä asumiseen on. Kyläkoulu on yksi tärkeimmistä vetovoimatekijöistä maalle muuttoa mietittäessä.

Joulutervehdys

Keskiviikkona 20. joulukuuta 2006

Kaartilankosken koulun tontut toivottavat kaikille hyvää joulunodotusta ja toivovat valkeaa joulua. Kiitämme kaikkia toiminnassa mukanaolleita ja toimintaamme tukeneita.

Kuusijuhla ja Korhosen Eilan läksiäiset Kaartilankoskella

Maanantaina 18. joulukuuta 2006

Perjantaina vietettiin Kaartilankoskella 31 vuotta opettajana toimineen Eila Korhosen läksiäisiä ja koulun kuusijuhlaa. Lämminhenkinen tilaisuus veti koulun tupaten täyteen juhlijoita. Alla oppilaat tervehtivät seppelöityä Eilaa.
Toisessa kuvassa kunnanjohtaja Sami Sulkko ja sivistyslautakunnan pj Asmo Ikonen tuovat kunnan tervehdyksen.

Tonttiesittelypäivä

Perjantaina 3. marraskuuta 2006

Tonttiesittely päivä oli vielä hyvän sään aikaan. NYt tontteihin tutustujat saavat kahlata kinoksissa. Ohessa kuva infotilaisuudesta Kaartilankosken koululta. Kuvan ottaja Henrik Hausen.

Tonttiesittelypäivä

Maanantaina 2. lokakuuta 2006

Sulkavan kylät ry järjestää yhteistyössä yhteistyökumppaneiden kanssa tonttiesittelypäivän 21.10. klo 10-17.
Päivän ohjelma:
Klo 10-11.30 tietoa rakentamisesta ja tonteisesta Kaartilankosken koululla. Mukana Sulkavan kunnasta Kunnanjohtaja Sami Sulkko, tekninen johtaja Jukka Partanen ja rakennustarkastaja Veikko Virtanen. Yksityisillä tonttien omistajilla mahdollisuus esitellä tonttejaan.
Lisäki tietoa rahoitusmahdollisuuksista, laajakaistasta, työpaikoista ja yrittämisestä sekä rakentamisen palveluista ja tarjouksista. Kahvit tarjoaa Nordea.
Infon jälkeen tontteihin tutustumista opastettuna sekä Partalansaarella että Kaipolassa klo 17 asti. Kaipolan koululla on ruokailu klo 13-15.
Toivotamme kaikki tervetulleiksi tustutumaan tontti- ja kiinteistötarjontaan sekä myös esittelemään omia palveluja.

Kalevalaa hauskasti

Perjantaina 22. syyskuuta 2006

Laboratorioteatteri fennica on valmistanut 45 min esityksen Kalevalasta kouluissa esitettäväksi. Keskiviikkona esitys oli Kaipolan koulussa ja torstaina Kaartilankoskella. Esitys oli hauska ja raikas ja ehkäpä innostaa oppilaita tutustumaan Kalevalaan uteliaasti.

Sulkavan kylät ry

Perjantaina 22. syyskuuta 2006

Puheenjohtaja Sirpa Nokelainen
Sihteeri ja varapuheenjohtaja Mervi Karvinen
Taloudenhoitaja Hannele Partanen
Jäsen Kati Auvinen
Kyläkoulut kyläläisten ja kylien yhdistäjiksi -hankkeen ohjausryhmä:
Puheenjohtaja Mervi Karvinen

Varapuheenjohtaja Tuula Ruottinen
Henrik Hausen
Antti Vasara
Marjo Lallukka-Repo
Kati Seppänen
1.8. alkaen hankkeen yhteyshenkilönä Sirpa Nokelainen
Hankevetäjäjänä 15.5.2006-30.6.2007 Hilkka Seppänen
Sulkavan kylät ry
Kaipolan koulutie 30
58700 Sulkava
Puh. 044 0522 510
hankevetaja @ sulkavankylat.net

Kansalaisopistopiirit Kaartilankoskella

Torstaina 21. syyskuuta 2006

Kaartilankosken koululla alkavat seuraavat kansalaisopistopiirit 15.9.:
piano klo 13-15.30
musiikitaito 1 klo 15.30-16.15
yhteismusisointi klo 16.15-17.00
Kitara ja sähkökitara klo 17-17.45
opettajana kaikissa Saara Kuutti
Näytelmäpiiri ma klo 18.00-20.30 9.10. alkaen (ilm. 2.10.mennessä)
Tekstiilityö ke klo 14.30-17.00 1.11. alkaen (ilm. 25.10. mennessä)
Kuntoliikunta ti klo 18.00-19.00 26.9. alkaen (ilm. 19.9. mennessä)
Kietävävän leirikeskuksessa:
liikunta to 18.30.-19.15 28.9. alkaen (ilm 21.9. mennessä)
keväällä värjäys 26.1-27.1
Tarkempia tietoja kansalaisopistosta.